Hauska synkronisiteetti taipaleestani

Kuuntelin äänikirjaa, ja hätkähdin kun yhden sen tarinan henkilöillä oli samat nimet kuin joskus ammoin kirjoittamassani sadussa.
Sadussani nuo kaksi henkilöä olivat olleet saman ihmisen kaksi eri puolta, sisäisen prosessin osia ja jakautunutta sielua jossa molemmat olivat kokeneet eri asioita elämässä. Satu kuvasti myös omaa sisäistä pohdiskeluani. Satuni Lucinda oli varjoelämää viettänyt, salaa kärsinyt sisäinen osa, ja Jan villimpi, täynnä elämää ja mysteerejä, ensin tyttö ja viimein nainen joka lopulta tuli ja sulautti kuolemaa tehneen Lucindan itseensä.
Kuuntelemassani tarinassa oli samoin: nuo saman nimiset henkilöt olivat siinäkin yhden ihmisen eri elämänjanojen nimiä, ja vieläpä erittäin yhtenevästi oman elämäni kanssa. Tarinan Lucinda oli kuolemassa, ja viimeiset aikansa hän eli uuden sielunsa, valo-olentomaisen Janin varjelemana, opettamana ja saattamana kunnes kuoli vain Janin jäädessä kehoon ja ottaessa tuon ihmisen elämän haltuunsa.

Näiden kahden saagan kaltaisesti olen syksyn ja loppukesän ajan tehnyt hienoista siirtymää polullani, enkä ole tiennyt onko se oikein. Olen nähnyt painajaisia, jotka kertovat sisäisestä sodastani itseäni vastaan ja epävarmudesta siitä mikä on oikea suunta.
Unien yksi taso on sisäisen energian manifestoimaa, usein tunteita joita arjen minä ei hallitse vaan supressoi jopa niin voimakkaasti että on ihan pihalla tunneminänsä tilasta. Kuten olen ennenkin jakanut, minussa on hyvin maskuliininen selviytyjä-persoona joka helposti jättää osan itsestään huomiotta, koska yhä on niitä tunteita joita en joko tunnista tai joita en arjessa vain jaksa elää. Siksi purskahtelen uniin, ja koen sitä energiaani eri muodoissa myös valveella kuin harmaana, raskaana pilvenä ja irrallisena osana itsestäni joka jää yläpuolelleni itkemään kaikkea.

Elämä toi nyt tämän mielestäni aa-aivan älyttömän synkronisiteetin eteeni kuin kuvasteena viime viikoista. Hyvästi, Lucindani. Kiitos.
Hei, Jan– sinä kaikkeenuskojani, jonka tarinan koin kerran ainoaksi josta jaksoin itselleni kirjoittaa. Janilla on ollut monta nimeä, ja minä yhä tavallaan kirjoitan aina vain hänestä, kypsyen kohti sitä ilmaisua joka kuvastaa mieltäni täysin eikä vain paikoin, koettaen selvittää miksi haluan elää ja mitä elämä on.

Tietoa kirjoittajasta

☾ Rakkauden ja kauneuden puolesta. Rajattomuuksia, tähtiöitä. 🎵 I have seen how energy swims, how we are lifted up to ride with stars and see what’s also real. (Sannoppadog/ Arahjin) 🦁🤍🦁 Joskus tosi tulee ovellesi / kysymään uskotko todella…

Jätä kommentti