Qi of an inner acrobat (Eli, henkisyydestä)

Tammikuun aikana on tullut rustailtua postauksia vain syvemmän pään asioista kauneus-juttujen jäädessä sivummalle. Henkisempi, rakastavampi näkökyky elämää ja sen ulottuvuuksia kohtaan on kuitenkin itselleni osa kauneuden kokemusta. En pidä henkinen-sanan uskonnollisesta tai hihhusta sävystä, vaan otsikon mukaisesti olen mieluummin vaikka elämän ja sisäisteni akrobaatti, ajattelija.
Tässä samaan aikaan kokeilen eri tapoja ilmaista itseäni ja mietin miten somessa olla. Olen liikkeessä, mutten vieläkään siellä missä kokisin löytäneeni täysin omaani.

Pääosin luonnonkosmetiikastahan olen tosiaan somettanut pitkään, aika hiljaksiin ja omalla tavallani. En ole koskaan ole viitsinyt pelkkiä uutuus- ja mainos-postauksia tehdä kun ne eivät tunnu omalta. Päivittelen yhä löytöjeni myötä kosmetiikkatuotteiden suosikki-listaani ja kirjoitan aiheesta toki pidemmin jos jokin inspiroi erikseen.

Tämä postaus sisältää kuvia maalauksistani Totems-sarjasta, kurkkaa lisää tietoa ja muita maalauksiani täältä.

Sisäinen kauneus ja sen tuoma ripaus henkisyyttä tarkoittaa itselleni sen seuraamista mikä saa minut eläväksi. Kuten lempeämpää otetta elämää ja itseäni kohtaan. Kuten tietoisia arvoja ja syvempiä merkityksiä elämässä. Tämä johdattaa eri asioissa elämän hyväksymiseen ja ymmärtämiseen, avoimena oppimaan ja hakien yhteyttä elämän ja ihmisen sieluun (jossa minulla soi aika usein jytä-biisejä ja teknoa, herkemmän lisäksi). Tämä on minulle myös elämän ja todellisuuden avointa tutkimista, sekä elämälle tai sen tärkeimmille antautumista täysin palkein.

Olen vähän erottamassa sanan ”henkinen” koskettamasta sen taivasta halailevaa sävyä ja kertomassa siitä mitä oikea elämä itselleni on tuonut. Osa henkiseksi ja energeettisiksi luokiteltavista kokemuksistani ovat epätavallisia ja muille ennen kokemattomia, luonnollisesti jopa epäilyttäviä- mutta kun ne kerran asettuivat osaksi pakettiani niin olkoon niin. Henkisyydessä voidaan miettiä korkeita asioita, mutta kyllä ne kuraiset ihmiskengät ne jumalisimmat, henkisimmät, kivoimmat ja tarkoituksellisimmat lopulta ovat. Ne ovat lähtökohta kaikelle.

Henkisyys ei siis tällä itse käyttämälläni tavalla liity hengellisyyteen ja uskontoihin (siis organisaatioihin ja vankkoihin käsityksiin siitä miten asiat ovat), vaikka toki sanojen rajallisuuden takia jotkut ihmiset voivat viitata henkisyydellä omiin käsitesisältöihinsä ja myös uskontoon tai johonkin jota toteutetaan käytännössä kuin uskontoa. Onhan minussakin toki myös uskoa tai näkemyskimppuja johonkin suuntaan, kuten omaan kokemukseeni siitä että elämässä on sielu sekä rakkautta ja ettei kaikki täällä ole kaaosta ja pelkkää biologiaa.
Ihmiset ehkä yhä vieroksuvat henkisiä uskomuksia enemmän kuin vaikkapa terveys-uskomuksia tai kirkkoon uskomista, nyrpistäen nenäänsä omille oletteilleen ja kuuntelematta mitä toinen tarkoittaa.
Ota sinä viisas pieni-suuri ihminen tämä kuvailemani henkisyys kuitenkin mieluummin jotakin kirkassilmäistä iloa ja valoa kuvaavana fiilis- ja soul searching-sanana.

Spirituaalisuus ja henkisyys tarkoittavat samoja asioita, kunkin suussa omiaan. Netissä molempien termien alla kukkii aikamoista new age-henkeä hippi-heilunnasta utuisiin valotyöläisiin ja enkelihoitajiin, noitiin ja wiccoihin tai hyviin saatananpalvojiin asti. Ihmiset etsivät ja löytävät sisimpänsä eri tavoin.
Eritoten sisäiseen kasvuun ja sisäisen maailman tiedostamiseen painottuneet saattavat käyttää itsestään esimerkiksi termiä ”tietoiset”. Itselleni on muualta tuttu myös ”tietolaiset”, ja vähän vitsillä ”pelkät hyvikset” jonka itsekin leikisti lanseerasin tuossa joku postaus sitten. Jotakin sanaa pitää käyttää kun asioistaan puhuu, ei nämä muuta. ”Tietoinen” on hyvä termi siinä mielessä, että se kuvaa nimenomaan tietoisen elämäntavan ja arvojen merkitystä vähän joka tasolla, ehkä minun pitäisikin omia se termi näistä eniten.

Henkisyyttä ja tietolaisuutta josta puhun voisi kutsua myös sisäiseksi kypsyttämiseksi. Se on järjen ja tunteiden käyttöä siinä että nähdään omia ja ympäristöltä perittyjä toimimattomia luuloja pidemmälle ja opetellaan parempia, kenties kiltimpiä ja rakastavampia.
Voit siis sinäkin olla tällainen henkinen, tietoinen, tyyppi jo, vaikket termiä käyttäisikään. Ihan hiljaista elämän ja itseen kertyneen muuntamista, tekee moni.

Osa henkisistä hepuista hyödyntää eklektisesti eri filosofioiden ja ajattelusuuntien, jopa uskontojenkin, kuvia, teorioita ja selityksiä maailmasta käyttäen niiden tarjoamia malleja tutkimuksiensa ja etsintäretkiensä välineinä. Näitä välineitä käytetään myös kohderyhmään sopeuttaen tietoa välittäessä ja keskustellessa. Jotkut asiat on mahdotonta sanoittaa noin vain joten kieli ja se miten asioista kerrotaan voi olla symbolista tai se voi vaatia vastaanottajan omaa kokemusta tullakseen ymmärretyksi oikeassa sävyssä. – Vähän näistä ja lisää henkiset kirjat kertovat, ja koska henkisten matkaajien joukossa kukaan ankara pappi ei ole koputtamassa nokkaansa siitä millainen vetotyyli johtaa helvettiin, matkantekijöiden ja sisäisen maailmansa alkemistien (siinäpä yksi kutsumanimi meille lisää) henkiset reilit ovat mitä kirjavampia.

Tämä ei tarkoita että minulla olisi jotakin uskontoja vastaan, kunhan heitän huulta. Uskon että henkisyyden ja uskontoja suunnat terveimmillään lähenevät toisiaan, ollen molemmat mikä kullekin sopivia tyylejä ja tapoja selittää sekä vetää omaa vibeä.

Omaan kudokseeni kuuluu se, että eri aiheet kiinnostaa. Olen siis kirjoittanut tänä vuonna jo synkronisiteeteista, massin ja miesten manifestoinnista (tässä pohdin siis manifestointi-klikkejä ja avasin aihetta kiltimmin silmin), kirja-vinkeistä hyviksille sekä psykedeeliterapiasta. Nämä ovat hyvin varovaisia kosketuksia siihen maailmaan mitä elän eivätkä kerro kaikkea.
Olen nörtti ja matkani varrella husannut siellä sun täällä astrologiasta Human designiin, David Wolfesta ja superfoodeista Andrew Bartzikseen, Ekhart Tolleeen ja Joe Dispenzaan- ja käynyt parissa Teal Swanin seminaarissa Lontoossa kurkkimassa menoa parikin kertaa. Edellä linkkaamastani kirjavinkki-postauksen kirjoista saa jonkin verran makua askelista, vaikka käytännön kulkuni onkin vienyt aivan omaan erityiseen suuntani ja juuri sillä matkalla olen yhä miettien miten tässä itseäni ilmaista.

Henkinen taustani on vanhoillislestadiolaisuudessa, se oli vanhempieni ja heidän vanhempiensa usko ja kuljin siis piirien seuroissa lukion alkuun asti, mutta irtauduin yhteisöstä ilman sen kummempia tuskia, epäilyjä tai pelkoja. Koen taustan, yhteisön tuon ajan vanhanaikaisten tapojen ym., jättäneen omia jälkiään, mutta mitään kummempia kauhutarinoita tuohon menneeseeni ei liity. Kaikessa on aina monta puolta. Noista ajoista lähdin etsimään itseäni ja olen rinkuttanut ovikelloa jos toista löytääkseni omaa.

Jotain ilmaisua käyttääkseni ja niihin mainitsemiini epätavallisiin henkisiin kokemuksiin liittyen, olen muun matkani myötä yliaistillinen enkä ole ollut sitä aina. Tämä on kokemukseni yksi aspekti ja osa päivittäistä arkea.
Minua on avattu lukemaan tiettyä energia-sfääriä. Ihmisen henkistä energiaa. Siis, minulla on käytännön kokemusta ja siitä kumpuavia ajatuksia siitä mitä henkisissä kirjoissa puhutut ihmisen omat energiat voivat olla ja miten ne tietyissä oloissa käyttäytyvät. Postaus venyy liian pitkäksi jos alan selittää tätä maailmaa, joten keskitytään nyt muuhun henkisyyteen.

Kokemuksieni tähden olen, kuten postauksissani on ilmi tullutkin, tarkempi siitä miten mm. henkisyyteen kuuluvaa energiatietoa (menevätkö tässä sanat jo sekaisin, en ole oikein varma mitä käyttää?) pitäisi mainostaa ja kertoa. En siis ole joukkoa joka väittää että mielen voimalla kaikki voisivat parantua syövästä heti ensi viikolla jos vain muistaisivat meditoida tarpeeksi, ja jolleivät parannu niin oma vika. Edellinen on minulle oikeiden asioiden tulkkausta väärään suuntaan ja vastuutonta elämällä leikkimistä. Itsekin, vaikka omin silmin juttua näen ja tiedän, olen hoitanut joitakin monimutkaisia energia-hommia vuosikaupalla enkä edennyt pitkiin aikoihin juuri ollenkaan. Ei näistä aivan kaikkea tiedetä, osa vaatii hitaita askelia itseen, ja tutkimukset sekä todelliset asioiden/ energioiden muutokset vievät aikaa. Liian suuret väittämät kertovat vain siitä ettei ymmärretä alkuakaan siitä mitä energiat ovat ja kuinka monia ja outoja tasoja meissä ihmisissäkin niihin voi esteenä vaikuttaa.

Näillä silmin katselen maailmaa, ja aiheeseen monesti nivoutuvat myös feministinen ja yhteiskunnallinen valppauteni. Kerron vielä yhden asiastakukkaruukkuun-esimerkin ja alan quotilla.

”He who copes with the world the best is often the one who will do the very least to change it. Instead, he will do the very most to teach everyone else how to cope with it the way it is.” / Teal Swan

Tämä opettajan quotti siis sanoo jokseenkin että he jotka ovat parhaita selviytyjiä, tuskin koskaan ovat maailman muuttajia vaan paasaavat siitä kuinka maailman kanssa voi ja pitää pärjätä (vaikka tekis kipeää, ei haittaa). Aika moni tänä aikana aikuistuva on oppimiensa, vanhempiensa sukupolvea parempien tunnetaitojen takia enemmän yhteydessä itseensä ja sanoo ääneen sen ettei jaksa eikä selviä eikä haluakaan, vaan että maailma voisi ihan hyvin muuttua eikä sen ole välttämätöntä imeä meistä kaikkia mehuja – koska me itse pidämme yllä kovaa järjestelmää ja olemme keksineet sen kaiken.

Miellän uuden sukupolven tekevän myös henkisiä valintoja, kun se ei pärjää väkisin vaan valaa ja vaatii muutosta.
Kovan maailman menestys-filosofiat, osa politiikasta ja kapitalismin toksimmista aatteista eivät aina osaa nähdä mitä oikeasti tukevat, sitä että ne muuttumaan kankeina kannustavat pärjäämään ja kilpailemaan (sekä toisia, planeettaa että) itseä vahingoittavaa tietä, vaikka (kaikkien osapuolien) kuolemaan vievää kautta.
Henkisyyden ja uskontojen vanhanaikainenkin osa, missä gurut/ papit/ jumalattaret sylkevät pyhää vettä kuulijoidensa surujen päälle ja käskevät valaistumaan suoraa päätä on yksipuolinen ja toksinen, kova, opeissaan muutokseen kykenemätön ja siis lainaustani koskeva.

Itse haluaisin olla välittämisen ja pehmeyden puolella, koska olen nähnyt konkreettisesti mitä ne myös energiatasoilla meidän kautta ja meissä pidemmän päälle luovat (oma tarinansa, ylipäätään väittävät ennen pitkää ihmiselle omia kauheuksiaan ja manifestoivat kaikkea 💩a). Meillä on aivan hirveästi opittavaa siitä, miten tärkeää on ja mitä tekee vaikkapa hoiva.
Vähän kyllä kun monien asioiden kehitystä katsoo, ihmiset todella tulevat enemmän toisiaan kohti ja moni aate modernistuu pehmeämpään ja siis myös henkisempään suuntaan.

Up, I mean no harm/
feeding music of no war/
Cheers, qi of an inner acrobat
.

Tässä pätkä sävyltään tähän kaikkeen liittyvästä runostani. Ensi numeroon 💫.

Kirja-vinkkejä hyviksille

postaus sisältää *-merkittyjä mainoslinkkejä


Edellisen postauksen kirja-teeman myötä ehkä eksyin miettimään yleisempää vinkki-listausta lukuhistoriastani. Olen Instan stooreissa pitänyt lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista pientä päikkyäkin, mutta ajattelin listata tänne blogiin pidemmän ja päivittyvän listan henkisistä suosikeistani. Kirjavinkkejä hyviksille siis.

Niin somen kuin tässä postauksessa jaettujen kirjojenkin suhteen, waro :
1) Vanhentunutta, itseään päivittämätöntä tietoa- vastuulliset tahot pohtivat myös itse tietojensa taustoja, omaa kehitystään ja etiikkaansa.
2) Liiallisia star wars-, matrix- ja salaliitto-fantasioita. Vaikka näiden aiheiden tiedon polkuun alkaa väistämättä jossain vaiheessa ujuttua esimerkiksi myös maapallon ulkopuolinen elämä, tällaiset asiat kuitenkin tapahtuvat ihan arkitodessa eivätkä missään fantasia-leffassa. Ihmisaivot helposti olettavat että tuo ulkopuolinen jännä elämä toimisi ja kokisi aivan kuten ihminen toimii ja kokee, ja liiasta lempparihommasta kuten ufojen perässä juoksemisesta tulee helposti myös itseä sokeuttava tapa jolla selitetään sitten kaikki muukin mitä maailmassa sattuu.
3) Sitä että sinä tai joku muu tietäisi jo kaiken. Henkisyys on joillekin turvan hakemista ja eskapismia elämästä, jota ei muuten osaa eikä saa haltuun. Tällainen oma piilo sekä traumaattiset kokemukset ulkomaailmasta voivat saada ymmärtämään muuta maailmaa vääristyneesti.

Henkisten kirjojen maailmassa ei myöskään ole vakiintuneita termejä joten samoja sanoja voidaan käyttää ristiin eri asioita tarkoittaen. Tämä asia on tärkeää ottaa huomioon.

Sitten niihin kirjoihin. Pistän sulkuihin, mikäli kirja löytyy Nextoryssa (*tässä linkki 30-päivän ilmaiseen kokeiluun uusille asiakkaille). Osaa kannattaa myös kysellä omasta kirjastosta, myös paikkakunnan valikoimaa jakavista e-kirjastoista kuten Ellibsistä ja Libbystä joissa on joskus yllättävänkin laaja valikoima.
👽-emoji = varo vanhentunutta tietoa, en itsekään välttämättä usko tällaisiin kovinkaan kirjaimellisesti.

Kirja-suosituksia henkisyydestä aiheittain

Sisäinen kasvu
Teal Swan: The Anatomy Of Loneliness. Saatavilla: Nextory, *Amazon.de
En oikeastaan ole Swanin kirjoista lukenut kuin kolme joista yksi oli romaani, kävin hänen kattavan netti-kirjastonsa (tsekkaa youtube, blogi ja artikkelit) aikoinaan läpi niin ettei ole tarvinnut.
Swaniin törmäsin hänen uransa alkuaikoina 2012. Kävin parissa Lontoon miittingissä ja tykkäsin touhusta. Swan puhuu asioista selkeästi ja selittää ihmistä tasapainoisesti sekä juurevasti.

Ekhart Tolle: Läsnäolon voima. Saatavilla *Amazon.de (enkku-versio).
Ekhart on hyvä tyyppi, kuulemma em. Tealin kamujakin. Hänen taitolajinsa on non-dualismin hyödyt.

Julia Cameron: The Artist’s Way (suomeksi, Tie luovuuteen). Saatavilla: Nextory. *Amazon.de
Tämä on nimensä mukaisesti herkkä opus luovuuden blokista kärsiville.

Feminiinisyys, naiseus ja naishormonit

Alisa Vitti: Woman Code. Saatavilla: Nextory, *Amazon.de

Vetovoiman laki, etenkin manifestointiin liittyvät energiat jne.
Joe Dispenza: Yliluonnolliseksi, Placebo (peruskaurat näissä tai jo ekassa, toki muutkin Joen kirjat voi lukea jos idea iskee). Saatavilla: Nextory, *Amazon.de 1 ja *Amazon.de 2 (enkku-versiot). Oma postaukseni Dispenzan kirjoista täällä.
Dispenza selittää vetovoiman lakia omien kvanttifysiikasta ammentavien ajatuksiensa perusteella. Hän on osa aihetta tutkivia ammattilaisten joukkoa.

Johanna Blomqvist: Hypertodellisuus, Kvanttifysiikasta energiahoitoihin. Saatavilla: Nextory, *Amazon.de (enkku-versiot)
Suomalainen fyysikko ja reikihoitaja, vähän Dispenza-tyyppinen mutta kotoisampi.

Law of assumption (vetovoiman laki vähän eri vinkkelistä), seuraavat kaksi heppua ovat aikaansa vahvasti sidottuja ja siksi raamattuun tekeleissään vetoavia, osa ihmisistä kokee silti molempien olevan selkeäkielisempiä moniin muihin verrattuna. Itseen vähän liian jumalallisia ja henkeviä, mutta historiallisesti loa-oppien alkua tutkiville kiinnostavia- molempia olen kuunnellut vain sieltä täältä.
👽 Neville Goddard: lukuisia kirjoja, mm. Feeling is the secret. Saatavilla: Nextory, *Amazon.de (kaikki 14 kirjaa samassa!).

👽 Joseph Murphy: lukuisia kirjoja, mm. Your power of subconscious mind. Saatavilla: Nextory, *Amazon.de, verkossa: mm. Your infinite power to be rich (ilmainen pdf).
Redditissä on tosi outo osin yhden henkisesti vaarallisen ja sairaan moden moderoima kanava, jolta löytyy kuitenkin kattava opiskelumatsku-listaus Murphy- ja Neville-faneille. En ole selannut kuin tuota yllä linkkaamani Infinite power to be richiä.

Psykedeelit/ mielen laajentaminen Oma postaukseni aiheesta täällä
Michael Pollan: Tuntematon mieli (Nextory) *Amazon.de (enkku-versio)

Rachel Adams: Listening to Ayahuascha (Nextory) *Amazon.de

On suositeltu myös kirjaa Sielun köynnös- Henkimatkoja unohdettuun tietoisuuteen/ Samuli Arkko. Kulttuurihistoriallisesti kiinnostavaa luettavaa voi olla Aldous Huxleyn Tajunnan ovet. Lue lisää tästä postauksesta.

Henkiset teoriat/ maailmanhistoria

Bernadette Von Dreien: Christina-kirjat, olen kirjoitushetkellä lukenut osan 2, Visio hyvästä (sisältää tietoa ja tapahtumia muistaakseni ennen vuotta ja vuonna 2017 jolloin Christina oli teini). Energiatodellisuuden sekä valon rakenteista opettava kirja lähdetietoisuuteen syntyneen Christinan sanoittamana.

👽 Dolores Cannon: vuonna 1931 syntynyt ja 2014 kuollut Dolores kirjoittaa samoista asioita kuin em. Christina, mutta alan pioneerina ja hypnoterapian kautta kanavoituna, lukemattomien eri ihmisten läpi tuotuina. Osa tiedosta on vanhentuneita, vielä kehittymässä olleita käsityksiä ja osa ristiriidassa esimerkiksi Christinan kanssa (en ole kummankaan puolella sinänsä, tietyt aiheet tarvinnevat aikaa ennen kuin niihin saa selkeyttä). Silti kirjat ovat teräviä ja ajatuksia tuovia. Suosittelen että Doloreksen ensimmäinen ’Viisi edellistä elämääni’ mutusteltaisiin muiden rinnalla että ymmärrettäisiin Doloreksen käymä matka eikä pidettäisi häntä minään överi-hihhuna julistajana joka ei opi virheistään. Tietoa on Doloreksen aikana ja varsinkin uran alussa jouduttu tuomaan hitaasti koska ihmisten lähtökohdat näiden ymmärryksellä ovat aikoinaan olleet niin kaukaiset. Ekassa kirjassaan Dolores uskoi vielä raamatullisesta jumalaan.
Doloresin tuotanto on laaja ja koska osin vanhahko, osin myös itseään toistava, keihään kärki on Convoluted Universe-sarja.
Saatavilla: Nextory. Kirjastot. Osa on suomennettu.

Maan historiasta kun puhutaan niin voisin ehkä vinkata tubesta Andrew Bartzisin Galactic Historianin aiheen sarjan, tykkäsin hänestä tosin joskus ennen vuotta 2014- mutta kyllä tuo Doloresin tasolle pääsee. Jaan tässä siis muistamiani avaimia mystiikan ovista kiinnostuneille, en ole nyt fakta-tsekannut Andrewiakaan viime aikoina. Ottakaa rennosti tämä lista.

Uusi aika
Kate Raworth: Donitsitaloustiede (tämä ei ole henkinen vaan talous-kirja, mutta tästä inspoa siihen millaiseksi maailma voi hyvisten käsissä muuttua). Saatavilla: Kirjastot. Oma postaus kirjasta täällä.

Kaikki kirjat on tietty mahdollista hankkia muistakin kirjakaupoista, linkkailin tota Amazonia kun itsellä on siihen affi-linkit.

Olen lukenut muutakin Anthony de Mellosta Raamattun, Ihmeiden oppikurssiin, Yhden Lakiin ja The Secretiin sekä sillisalaattiin siltä väliltä mutta eivät nuo oikeastaan kovin tähän listaan lisää tuo. Ekoja skenen kirjoja ikinä tais olla Caroline Myssin Hengen Anatomia, jonka ohjaamien itsetutkiskelujen ruusukkeista löytämäni sisäinen magical child (jos enää muistan oikein) kummitteli pitkään osana identiteettiäni.
Lopulta henkisten kirjojen keskeinen sisältö vähän toistuu kirjasta ja kirjailijasta toiseen. Suomalainen Maria Nordin opettaa sitä mitä Dispenzakin omalla tavallaan ja -metodillaan.

Joe Dispenzan kirjat: Yliluonnolliseksi ja Luo itsesi uudelleen

Kuuntelin tuossa Joe Dispenzan Luo itsesi uudelleen, ja ostin kirpparilta hepun Yliluonnolliseksi-kirjan. Lue lisää aiheen kirjavinkkejä täältä.

Joe Dispenza on New York Timesin bestseller-kirjailija, tutkija ja kansainvälinen luennoitsija. Meni pitkään että hepun kvanttifysiikkaa, henkisiä teorioita ja mielen voiman oppeja yhdistäviin kirjoihin tartuin, mutta hyvä että viimein tartuin. Moni näitä kirjoja kerkesi kehua ennen kuin viimein otin asiakseni.

Olen tänä vuonna laarannut samanlaisten aiheiden parissa yhtenään, taas vaihteeksi, ja tukeakseni itseäni omien ajatuksieni kanssa. Tuskin minkään kirjan kanssa olen koko ajan vain peukut pystyssä, mutta sellaista lukeminen on ja olen vissiin aika ärtyy mimmi näiden aiheiden käsittelyssä muutenkin. Paheksuen vaadin älyä ja etiikkaa, samaan aikaan kun uskon mihin sattuu ikiomaani myös minäkin- koettaen parhaani mukaan välttää pahinta ja oikeiden näiden maailmojen asioiden kanssa jopa vaarallista naivismia kuitenkin.

Dispenza kertoo kirjoissaan mielen harjoittamisen suomista mahdollisuuksista, selittää aihetta eri näkökulmista ja tuo esimerkki-tapauksia tutkimus-ryhmänsä tuloksista eri tasoisten vaikeuksien (sis. elämän ahdinkoja ja vaikeita sairauksia) kanssa painineiden ihmisten kanssa leireiltä joissa noudatetaan oppien mukaista ohjelmaa. Dispenza on itse alunperin parantanut itsensä mieltään harjoittaen tilasta jossa hänen ei koskaan pitänyt pystyä kävelemään, mutta tätä hän ei näissä lukemissani kirjoissa edes mainostanut. Oman parantumisena takia hän lähti kuitenkin aihetta alkujaan tutkimaan.

Dispenzan kirjat toki ovat toki (vanhentuneen, yksin fyysisen maailmankuvan omaavalle) valtaväestön kriittisimmälle äärelle myyvää kukkua ihmetekoineen ja väitteineen siitä mihin ihmisellä on kyvyt ja ovet kunhan jaksaa meditoida Dispenzan ehdottamilla perusteellisella tekniikoilla. Monien meditaatioissa saavuttaneista korkeammista kokemuksista puhumattakaan.
Olen itse päässyt juurikin Dispenzan hehkuttamiin, tiettyjen väreiden sallimiin ja hänen mukaansa tietyillä aivoaalloilla tavoitettavissa oleviin transendentaalisiin sfääreihin tuosta vain ja sitten joutunut ottamaan hitaammin opetellen sitä miten ne toimivat ja mitä energiani on.
Dispenzankin metodit ovat toki keinoja jotka eivät välttämättä sovi kaikille. Meillä on siis esimerkiksi erilaisia taipumuksia ja otteita omaan energiaamme ja Dispenzan ajattelu voi liian mustavalkoisena jopa vaikeuttaa joidenkin saavutuksien tavoittelua.
Kirjojen perusidea oman toiminnan tiedostamisesta sekä ajatuksiin vaikuttamisesta arjen keskellä on kuitenkin se tärkein pohja sille miten saada omaa energiakokonaisuutta haltuun ja kuinka alkaa muovata sitä.

Dispenzan päätelmät tieteen ja henkisen teorian yhdistelystä sinänsä eivät ole mitään uutta. Suomalainen fyysikko ja reikihoitaja Johanna Blomqvistkin puhuu kirjoissaan kvanttifysiikasta samaan tyyliin, ja henkiset opettajat ovat iät ja ajat koettaneet ratkoa näitä opuksissaan. Dispenzan ehdotukset kvantti-maailmasta ovat mannaa henkisen kirjallisuuden jättämien aukkojen täyttämiseen ja vastaavat monien samoja asioita puineiden vaikeisiin kysymyksiin. Osa tiedemiehestä ei hyväksy näitä teorioita yhtään, ja Dispenza mainitsee myös itse ettei jaksakaan enää väkisin kuulua joukkoon kun tiukimman osan vastaanotto on nuivaa. Hän kuitenkin tekee yhteistyötä avoimempien tiedemiesten kanssa jatkuvasti, toimien esimerkiksi kvanttifyysikoiden kanssa joksi asti hän ei itse ole kouluttautunut.

Onhan toki väistämätöntä että tiede vielä parempiin ja kattavampiin selityksiin energia-todellisuudesta tulee kykenemään. Tieteellisen perspektiivin tarve koskee kipeästi myös henkistä skeneä, joka suurista puheistaan huolimatta ei historiassaan parhaimmillaankaan ole kyennyt kuin rajallisen perspektiiviin itsestään.

Kirjoissa kerrottiin elävästi kehon toiminnasta meditoinnin ja itsen avaamisen aikana, mikä sekin kiinnosti itseä. Otin tuota pikaa käyttöön Dispenzan mainitsemat manifestointeja boostaavat Mind Moviet, eli väsäsin Pinterestin unelma-tauluista itselleni päheät inspo-videot niistä suunnista joihin haluan elämän minut vievän. Joitakin esimerkkejä tällaisista videoista löytää Youtubesta kun hakee ”Joe Dispenza Mind Movie”, mutta ne sisältävät aika tylsiä affirmaatiota ja kuvapankki-kuvia jotka eivät itselleni toimi.
Idea Mind Movieissa on lyhyesti se, että mieli saatetaan energeettisesti vastaanottavaan tilaan (Dispenza käyttää tähän kaleidoskooppi-videota) jonka jälkeen aivoihin syötetään unelmaelämä-kuvia, sitä tukevia affirmaatioita ja mieltä nostattavaa lempi-musiikkia. Mind Movien tietoinen metodiksi ottaminen ohjaa mieltä sekä omaa energiaa pysymään manifestointien kanssa linjassa, ja ihmiset ovat niin pääset haluamiinsa tuloksiin helpommin. On toki taas eri syitä sille, miksi ne eivät välttämättä kaikilla sellaisinaan toimi. Me olemme erilaisia paketteja ja kaikkia tiedostamattomia kerrostumia ei sama avain kykene avaamaan. Testaamisen arvoisia Mind Moviet ainakin ovat, jos olet visuaalinen!
Itse heitin videoihini lonkalta mukaan hienoimmat tietämäni kuvat, Capcutin psyke-biletehosteita (haha) ja trance-musaa niin että aivoissa katsoessa pärisee. Tykkään tekemistäni videoista ainakin mielen kohottajina kyllä, kattoo miten homma etenee.

Dispenzailu oli minulle kivaa inspoa ja toi joitakin siipiä siihen miten energiaa voi esimerkiksi kehossa kehottaa toimimaan. En ole tiedemies enkä heidän riitoihinsa osallistu. Tiedän mitä energioissa jo osaan, ja minusta on erittäin kiinnostavaa että mielen voimaa jo tutkitaan näinkin paljon. Dispenzan kirjoissa on mukana lähdeviitteet sekä mm. aivokuvia Dispenzan metodeja hyödyntäneistä ihmisistä tehtyjen tutkimuksien tuloksista tukemassa viestiä.

Tuen kyllä täysin palkein ihmisiä jotka työtä näiden eteen vilpittömästi tekevät.